Ajankohtaista

Vaasan hallinto-oikeuden päätöksellä ei nähdä olevan merkittävää vaikutusta yhtiön tuotantomääriin

29.11.2023

Vaasan hallinto-oikeus on hylännyt kahden yhdistyksen valitukset Sotkamo Silverin vuoden 2020 lopussa ja vuoden 2022 alkupuolella saamista ympäristöluvista. Samassa hallinto-oikeuden päätöksessä yhtiön louhintamääriä on rajoitettu aikaisemmin 2013 myönnetyn ympäristöluvan tasolle, kunnes yhtiö on saanut päätöksen vireillä oleville kaivannaisjätteen jätehuolto- ja sulkemissuunnitelmalle. Sotkamo Silverin johdon mukaan hallinto-oikeuden päätös ei vaikuta merkittävästi kuluvan tai tulevan vuoden tuotantomääriin eikä yhtiön pitkän aikavälin suunnitelmiin.

Vaasan hallinto-oikeus on hylännyt kahden yhdistyksen valitukset Sotkamo Silverin vuoden 2020 lopussa ja vuoden 2022 alkupuolella Pohjois-Suomen aluehallintoviraston myöntämistä ympäristöluvista. Valitusten hylkäämisen lisäksi hallinto-oikeus jätti myös tutkimatta vaatimukset erilaisista korvauksista sekä hylkäsi valittajien vaatimuksen oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta.

Vuosina 2020 ja 2022 annetuissa ympäristölupapäätöksissä Sotkamo Silverille on myönnetty lupa laajentaa toimintaa 0,5 miljoonan tonnin kokonaislouhinnasta 1,8 miljoonaan tonniin vuodessa.

Valitusten hylkäämisten yhteydessä Vaasan hallinto-oikeuden mukaan Sotkamo Silverin tulee noudattaa vuoden 2024 alusta lukien Pohjois-Suomen aluehallintoviraston huhtikuussa 2013 myöntämän ympäristölupapäätöksen louhintamäärää eli 500 000 tonnia vuodessa, kunnes yhtiö on saanut päätöksen vireillä oleville kaivannaisjätteen jätehuolto- ja sulkemissuunnitelmille. Vuoden 2023 loppuun louhinta- ja vaahdotusrikastusmäärä saa olla keskimääräisesti tarkasteltuna enintään 42 000 tonnia kuukaudessa.

Sotkamo Silverin kokonaislouhintamäärää voidaan laajentaa 1,8 miljoonaan tonniin, kun yhtiö on saanut Pohjois-Suomen aluehallintovirastolta päätöksen lupa-asiana vireillä oleville kaivannaisjätteen jätehuolto- ja sulkemissuunnitelmille. Sotkamo Silver on toimittanut kyseiset suunnitelmat aluehallintovirastoon vuoden 2022 alussa ja odottaa saavansa päätökset niistä alkuvuonna 2024.

Sotkamo Silverin johdon näkemyksen mukaan hallinto-oikeuden päätöksellä ei ole merkittäviä vaikutuksia hopean tuotantomääriin kuluvana vuonna tai vuonna 2024. Sotkamo Silverin keskipitkän aikavälin tavoite on tuottaa enemmän kuin 1,5 miljoonaa unssia hopeaa vuodessa.

LISÄTIETOJA:

Mikko Jalasto,
toimitusjohtaja, Sotkamo Silver
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
puh. +358 50 4821689

Tommi Talasterä,
talousjohtaja, Sotkamo Silver
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
+358 40 712 6970

Yhteystiedot

Sotkamo Silver Ruotsissa

Sotkamo Silver AB
Nybrogatan 34/Box 5216
SE-102 45 Stockholm

Sotkamo Silver Suomessa

Sotkamo Silver Oy
Hopeatie 20
FI-88600 SOTKAMO

Puhelin +358 44 733 2355


© 2021 Sotkamo Silver AB.