Sotkamo Silverin Hopeakaivos - malminetsintätyö

Kun esiintymä ensi kerran löydettiin vuonna 1980, Kajaani Oy jatkoi systemaattista etsintää alueella. Tähän tutkimustyöhön kuului yksityiskohtainen kallioperän kartoitus koko Tipasjärven vihreäkivivyöhykkeellä, laaja ja systemaattinen geokemiallinen näytteenotto moreenista sekä laajat geofysikaaliset tutkimukset. Myös tutkimustyön kuluessa löydettyihin lupaavimpiin alueisiin ja anomalioihin kairattiin lukuisia reikiä.

Taivalhopean yhteisyritys

Vuonna 1986 valtauksia päätettiin jatkaa kolmeksi vuodeksi. Vuonna 1988 Kajaani Oy teki yhteisyrityssopimuksen Outokumpu Oy:n kanssa muodostaen Taivalhopea JV -yhteisyrityksen (Joint Venture). Sen omistivat molemmat osapuolet tasan, Kajaani Oy:n toimiessa Taivalhopea JV:n aktiivisena operaattorina. Vuonna 1989 Kajaani Oy fuusioitui Yhtyneet Paperitehtaat Oy:hyn ja Kajaani Oy:n omistamat kaivosoikeudet siirtyivät tämän myötä uuteen yhtiöön. Samana vuonna Taivalhopea JV haki kaivoslupaa saamiensa pintakairausten tulosten perusteella.

Pintatutkimusvaiheen 1980-1989 jälkeen Taivaljärvi Hopeakaivos -projekti siirtyi varantomäärittelyyn ja esituotantovaiheeseen. Taivalhopea JV:n tarkoitus oli rakentaa maanalainen pääsy todettuun mineralisaatioon ja tutkia edelleen Taivaljärven Hopeakaivos (Ag-Zn-Au-Pb) -esiintymän mahdollista hyödyntämistä.

Timanttikairaus

Kaikki silloiset timanttikairaushankkeet on tehnyt kaivoksen edellinen omistaja. Jotkut näytteet ovat saatavilla Geologian tutkimuskeskuksen kairasydänarkistossa.

Kajaani Oy:n timanttikairatutkimukset käsittävät 183 pintakairausreikää, joiden kokonaispituus on 35 223 metriä. Tähän määrään sisältyvät myös paikalliset tutkimusreiät, jotka eivät lävistä Taivaljärven Hopeakaivos esiintymää. Syvin timanttikairattu pintareikä on R-126, joka on 750 metriä pitkä -81 asteen kaateella. Reikä tunkeutuu 622 metrin syvyyteen.

Taivalhopea JV:n toinen kairausvaihe käsitti 156 reikää, joiden kokonaispituus on 11 906 metriä. Kaikki 156 reikää on kairattu maanalaisina pääasiassa itäiseen atsimuuttiin erilaisilla kaltevuuksilla (-49,1 ja 75 asteen välillä). Kaikki reiät kairattiin operaattorin omistamalla ONRAM 1000 -laitteistolla. Tässä kampanjassa kairatut näytteet tehtiin T46:lla, josta syntyi halkaisijaltaan 35-millimetrinen ydin.

Vinoperä(tunneli)projekti

Vuosina 1986-1990 Taivalhopea JV rakensi 2569 metriä maanalaista ramppia päästäkseen mineralisaatioon ja mahdollistaakseen maanalaisen kairauksen. Tehty ramppi ulottuu pinnalta 325 metriin pinnan alle (+50 metristä 375 metriin). Rakentamisen yhteydessä tehtiin myös 57-metrinen poikkiperä tasolle +200, ja 86-metrinen yhdystunneli tuuletuskuiluun. Kajaani-Taivalhopea-tutkimusvaiheen aikana vuosina 1980-1991 kairattiin 335 timanttikairareikää eli noin 46 000 metriä, joista 56 kaivostunnelista.

Pystysuora tuuletuskuilu tehtiin tasolta +350 pinnalle. Kalliota louhittiin yhteensä 64 550 kuutiometriä. Taivalhopea JV louhi yhteensä 2000-3000 tonnia mineraalia tutkimusperistä ja niinsanotusta "C-malmista" tasojen +325 ja +355 välillä. Kaikki mineraali on varastoituna pinnalla yhdeksässä eri kasassa, jotka on luokiteltu maanalaisen sijainnin mukaan.

Taivalhopea JV:n lopulliset tulokset

Kairatuista näytteistä tehtiin mineralogiset testit ja prosessitestit. Tulokset ja menetelmät on dokumentoitu erillisissä raporteissa jotka Outokumpu Oy ja VTT laativat vuosina 1985 ja 1989. Näiden raporttien mukaan perinteiset prosessointimenetelmät ovat toimivia ja tuottavat hyvälaatuista hopea-lyijyrikastetta ja erillistä sinkkirikastetta.

Vuonna 1991 Taivalhopea sai pinta- ja maanalaiset projektit valmiiksi ja laati lausunnon mineraaliresursseista.

Samana vuonna Outokumpu Mining Services teki täysimittaisen toteutettavuus ja kannattavuustutkimuksen Taivaljärven Hoeakaivos (Ag-Zn-Au-Pb) -esiintymän hyödyntämisestä. Lopputulos oli, että esiintymä ei ole taloudellisesti hyödynnettävissä johtuen metallien heikosta hinnasta ja niiden oletetusta laskevasta trendistä tulevina vuosina. Vuonna 1991 Taivalhopea JV keskeytti Hopeakaivos esiintymän kehityksen.

Geofyysiset tutkimuksetta.

Aiempien raporttien mukaan paras sähkömagneettinen vaste saatiin paljailta pyriittivaltaisilta alueilta, ja itse mineralisaatio antaa vain heikon ja  tulkinnanvaraisen vasteen kaikkiin geofysikaalisiin menetelmiin. Käyttökelpoisimman geofysikaalisen menetelmän on raportoitu olevan mise-a-la-masse-menetelmän, sovellettuna yhdistämään sulfidipitoisia mineralisaatioyksikköjä reiästä reikään, yhdessä IP-menetelmän kanssa.

Aerogeofysikaalinen matalan korkeuden tutkimus tehtiin vuonna 1981 Geologisen tutkimuskeskuksen toimesta. Tämä tutkimus kattoi magneettiset ja taajuuspohjaiset sähkömagneettiset tutkimukset yhdessä radiometristen tutkimusten kanssa, ja tehtiin kahdensadan metrin linjajaolla. Yksityiskohtaiset tutkimusmääritelmät ovat saatavissa verkko-osoitteessa http://www.gsf.fi/aerogeo/en/index.htm. Vuonna 2005 Geologinen tutkimuskeskus teki uuden lentotutkimuksen, jolloin käytettiin viidenkymmenen metrin linjajakoa ja kolmenkymmenen metrin lentokorkeutta. Tutkimus kattoi koko Tipasjärven vihreäkivivöhykkeen.

Geokemialliset tutkimukset

Geokemiallisia tutkimuksia on tehty esiintymän alueen välittömässä läheisyydessä ja sen kulun laajennuksissa. Käytetty menetelmä oli iskuporaus, joka noutaa pieniä kivinäytteitä peruskallion pinnasta moreenipeiton alta. Näytteenoton pääprofiilit olivat 40-100 metrin välein, ja mittauspisteiden väli linjalla vaihteli 10 metristä 40 metriin. Näytteenottoprofiilit suunnattiin kallioesiintymän pääkulun kanssa yhdensuuntaisiksi. Historiallisten raporttien mukaan näytteiden hopea- ja lyijyanomaliat osoittavat tarkasti olemassaolevan esiintymän sijainnin.